Oletko valmis muutokseen? 

Olisiko sinulla hetki aikaa itsellesi, pysähtymiseen, kuunnellen tai vain sallien mielen, sekä kehon hiljentyä, rauhoittua?

Sisimmän kutsu


Oletko löytänyt sisimmästäsi kipinän henkisemmälle tielle? Tunnet, että elämässä on jotain enemmän kuin päällisin puolin voisi ajatella. Kaipaatko mielenrauhaa, vapautta olla oma itsesi?



Tarjoan

Näkijä tulkintoja, puhelimitse/etänä tai lähikohtaamisena. Myös Zoom tai vastaava videoyhteys onnistuu. Kirjalliset kanavoinnit teen luonnollisesti etänä, katsoen haluamiasi aiheita/aihetta. Välitän tähän hetkeen tietoa, jota sanoina sekä kuvina nousee kauttani tukemaan, sekä ohjaamaan ja antamaan vahvistusta omaan tietoosi.


Kanavoin myös ohjattuna kollektiivisia viestejä, jolloin jaan tekstiä täällä sekä instagramtilini @kuuntelunkeveys kautta.


 Sointurentoutuksia muun muassa Nathan tiloissa. Rentoutus tapahtuu äänimaljojen ja gongin luoman äänimaailman sekä värähtelyn avulla. Tulkintoja korteista katsomalla, kuin myös selvätietona nousevana tietona tulkinnan yhteydessä.

Henkisen kasvun piirini perustuu oppimiseen ja itsensä opettamiseen. Jokainen meistä on opettaja sekä oppilas. Ohjaan ryhmässä (tai yksilöä) tiedostamaan syvemmin elämän kautta eteen tulevien tapahtumien syy-seuraussuhdetta, katsomaan syvemmälle ja sitä kautta hahmottamaan kokonaisuutta eri tavalla. Autan ymmärtämään kuinka purkaa vanhoja tapojasi toimia ja sitä kautta muuntamaan erilaisia ilmentymiä elämässäsi. 


Ihme on asia joka tapahtuu meissä. Se on mielen muutos, oivallus, joka alkaa muuntamaan tapaasi nähdä elämäsi tapahtumia eri tavalla, ja sen jälkeen tuo ihme ilmentyy ulkopuolellasi tapahtumien sarjoina, jotka näyttävät sinussa tapahtuneen muutoksen. Silloin kun olet valmis muuttamaan itseäsi, voit vasta nähdä muutoksen ympärilläsi. Jos kaipaat vain lyhyemmän pysähtymisen hetkessä, tarjoan myös henkilökohtaisesti tehtävää äänimaljahierontaa, sekä ryhmille sointukylvyn rentouttavaa ääni- sekä värähtelyn maailmaa.



Palveluni lyhyesti


Kanavointi tai tulkinta

Kaipaamaasi asiaan viestiä, joka välittyy kauttani. Voit tilata joko kirjallisen kanavoinnin, varata suullisen tulkinnan joko puhelimitse tai tapaamisen. Katson läsnäolevan hetken energiassasi näkyvää, sekä asioita joihin kaipaisit tietoa. 

Äänimaljahieronta

Kokonaisvaltainen rentoutumisen kokemus, jolla on terveyttä edistäviä vaikutuksia. Hierontamuoto, joka maljojen värähtelyn sekä kauniin humisevan äänimaailman välityksellä mahdollistaa pysähtymisen hetkeen, keskittymään muuhun kuin mielessä pyöriviin ajatuksiin ja maailman hektiseen menoon.


Sointurentoutus

Sointukylpy on ryhmälle tehtävä äänirentoutus, jossa myös mahdollistuu vilkkaasta mielestä sekä maailman menosta irtautuminen läsnäolevaan hetkeen. 

             

Piirit, tapahtumat, valmennukset


Kasvuryhmä

Ryhmässä tapahtuva kasvupiiri, joka toteutetaan ohjauksessa. Jokainen ryhmä on omanlaisensa ja teemat usein koskettavat jokaista siinä olevaa jollain tavoin. Tällöin vertaistuki sekä oivallusten tuoma viisaus vahvistuu, sekä moninkertaistuu. Tarkoituksena olisi pienen ryhmän useampi tapaaminen samalla kokoonpanolla

Yksilövalmennus

Vain sinulle räätälöityvä kokonaisuus, jossa avataan mahdollisuuksiasi, tartutaan ilmentymiin elämäsi kokemuksessa, katsotaan niiden taakse; opit oivallusten sekä kokemusten kautta hyödyntämään erilaisia keinoja elämässäsi ja löydät oman yhteytesi sisimmän virtaukseen syvemmin. Matka itseen on tärkeämpi kuin mikään muu matka, jonka voisit tehdä. Siten löytyy onnellisuus, ilo, sekä vahvistuu matka kohti vapaampaa olemista.

(Kuvassa ovat Chris-Annen The Light seers tarot-kortit)


 

Kurssit/tulkintapäivät

Ensi vuonna alkaa intensiivikurssi, jossa pureudutaan syvälle omien uskomusjärjestelmien, sekä ylisukupolvisesti vaikuttavien asioiden äärelle ohjaamassani ryhmässä. Kasvuryhmä, johon mahtuu muutama ihminen kerrallaan (4-5 henkilöä max), ryhmän intensiivisyyden takia. Tarkoituksena on saada arkeesi ja sisäiseen kasvuusi tukea, sekä oppia löytämään oma tapasi käyttää erilaisia keinoja mielenrauhan löytämiseksi vaihteleviin hetkiin, kuin myös alkaa tiedostamaan omaa tapaasi vastaanottaa syvempää tietoa.

Kurssi sisältää omien kykyjesi kartoittamista, ohjausta sekä harjoituksia niihin liittyen, konstellaatioita, mutta ennen kaikkea tukea arjen hetkiin kurssipäivien ulkopuolella. 

Ajankohdasta lisää myöhemmin!
Hinta on 555€ sis. alv
(Mahdollisuus myös maksaa erissä)

Ilmoittaudu viestillä meiliin karvinen.marna@gmail.com 
tai numeroon 0415057786 (myös lisätietoja kysyessäsi)
 


Tapahtumat

Kanavointi-iltama


Olet lämpimästi tervetullut Pohjois-Haagaan rentoutumaan ja ottamaan vastaan kanavoitua viestiä.

Tilaisuuden alussa teen lyhyen äänimaljarentoutuksen, jonka jälkeen kanavoin viestiä kollektiivisesti. Mahdollisuus kysyä myös itselleen kanavoitua viestiä tilaisuuden aikana. Yhdistyn puhtaaksi kanavaksi lähteelle, jolloin viesti ei tule minulta vaan kauttani.


Aika ja paikka: keskiviikko 29.11. klo 18-19:30, Kehon ja mielen voiman hyvinvointila, Kuparitie 14-16 (E-talon päädyssä).

Hinta on 35€/hlö.


Alueella on paljon ilmaista parkkitilaa ja Pohjois-Haagan juna-asema on vieressä.

Varaathan paikkasi viestillä 28.11. klo 16.00 mennessä.


Tilan kotisivut: https://www.kehon-ja-mielen-voima.com/</p>





Varaa sinulle sopiva palvelu

Tilaa palveluni

Ole hyvä ja jätä yhteystietosi niin otan sinuun yhteyttä niin pian kuin voin.

Ota yhteyttä myös, jos haluat sopia/kysyä tarjousta sointurentouksesta ryhmällesi, tai kaipaat yksilöhoitoa itsellesi joko äänimaljahieronnan tai konstellaation muodossa.